Große Auswahl an günstigen Büchern
Schnelle Lieferung per Post und DHL

Bücher von Eija Jansson

Filter
Filter
Ordnen nachSortieren Beliebt
  • von Eija Jansson
    28,00 €

    Rusthollarin poika kertoo 1800-luvun alkupuolella eläneen Aapon tarinan. Aapo oli perheen vanhin poika, jonka odotettiin jatkavan sukutilan viljelyä. Hän avioitui toisen suuren tilallisen tyttären kanssa, josta piti tulla Sepän tilan nuori emäntä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.Aapon elämä lienee ollut samanlaista kuin tuohon aikaan yleisesti oli. Surua toivat mm. raskaat menetykset kahden nuorimman lapsen kuoleman vuoksi. Lopulta menehtyi vaimokin. Tarina pohjautuu Vihdin, Nurmijärven ja Helsingin ruotsalaisen seurakunnan kirkonkirjoihin, Raaseporin Itäisen Tuomiokunnan asiakirjoihin sekä muuttokirjoihin.

  • 12% sparen
    von Eija Jansson
    21,00 €

  • 11% sparen
    von Eija Jansson
    24,00 €

    Jere etsii entistä tyttöystäväänsä Sofiaa ja tulee siksi osallistuneeksi oudon yhdistyksen, Aurinkolaivan avajaisiin. Tyttöä ei löydy, mutta Jere palaa myöhemmin takaisin ja näkee jotain kauhistuttavaa. Rikospoliisit Anttonen ja Salo lähtevät Karihaaraan palopaikalle, jossa klapikasan alta paljastuu ruumiita. Tutkintaa hankaloittaa se, että ruumiita ei voida nopeasti tunnistaa, koska näiltä puuttuu pää.Viimeisiä päiviä töissä oleva komissario Palosaari ehtii osallistua tutkintaan, kunnes Jere ja hänen ystävänsä Henriikka löytävät miehen tajuttomana Aurinkolaivan tiloista.Keitä olivat nuo päättömät ruumiit? Miksi heidät oli surmattu? Kuka oli moottorina tapahtumissa?

  • 16% sparen
    von Eija Jansson
    21,00 €

  • 15% sparen
    von Eija Jansson
    26,00 €

  • 16% sparen
    von Eija Jansson
    26,00 €

  • 10% sparen
    von Eija Jansson
    18,00 €

  • 11% sparen
    von Eija Jansson
    22,00 €

  • von Eija Jansson
    18,00 €

    Jouni kuulee laukausten ääniä ja löytää veljensä ja ystävänsä ammuttuina. Veljen kuolema jää painamaan ja hän miettii tekijää. Vähäisistä vihjeistä huolimatta hän yrittää löytää vastuauksen kysymykseen miksi?Vastauksen etsiminen vie miehen Tukholman kautta Espanjan Aurinkorannikolle. Mukaan tuppaa väkisin asunnoton ja työtön Vertanen. He saavat uteliaisuudellaan aikaan hallitsemattoman tapahtumien vyöryn. Tuntuu kuin kuolema kulkisi Jounin kintereillä, mutta niittäisi vierestä kuin piruillakseen. Itsepäisesti Jouni kuitenkin jatkaa etsintöjään Vertasen toppuutellessa. Nena, afrikkalainen kaunotar, liittyy kaksikon mukaan. Sisko pitää pelastaa ilotalosta. Kuolema kuitenkin kolkuttelee yhä kylmemmin kourin. Ja louhikossa Andalusian auringossa itkee tuuli.

  • von Eija Jansson
    22,00 €

    Sukututkimus Karl Oskari Waseniuksen esivanhemmista Vihdissä, Lohjalla, Pusulassa ja Perniössä. Sukuun kuuluvia nimiä mm. Wathén, Karén, Ilmonia, Ilmonius, Styf, Holm.

  • von Eija Jansson
    12,00 €

    Runoja ikävästä ja surusta. Kun olet kyyneleittesi kanssa yksin, voit runoja lukemalla saada lohtua; et ole tunteittesi kanssa yksin.Unelmat katoavatmuistosi hiivuttuaohueksi autereeksi- käteni ei yllä.

Willkommen bei den Tales Buchfreunden und -freundinnen

Jetzt zum Newsletter anmelden und tolle Angebote und Anregungen für Ihre nächste Lektüre erhalten.