Große Auswahl an günstigen Büchern
Schnelle Lieferung per Post und DHL

Bücher von Kaisa Kyläkoski

Filter
Filter
Ordnen nachSortieren Beliebt
  • 12% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    30,00 €

    Taipale oli yksi Töölöön 1840-luvun alussa kaavoitettu Helsingin kaupungin vuokra-alue, josta kasvoi 1870-luvulta lähtien työväestön asuinalue. Taipaleesta tuli myös tehdasalue, kun sinne vuonna 1882 siirtyi portteripanimo, jonka rakennuksesta tuli myöhemmin muun muassa karamellitehdas.Kirjassa kerrotaan useasta näkökulmasta Taipaleen ihmisistä, elämästä ja rakennuksista, kunnes viimeinen puuhuvila purettiin vuonna 1939.

  • 10% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    27,00 €

    Kirja dokumentoi yhden, vuosien 2020-2023 välillä koetun Suomen historian väitöskirjan tekoprosessin.Siinä toivossa, että viisikymppisen, historiaa lähes 30 vuotta harrastaneen systeemi- ja operaatiotutkimuksen diplomi-insinöörin historian väitöskirjan teko pandemian aikana, omalla rahalla, kävelyetäisyydellä Suomen suurimmasta tutkimuskirjastosta ja melkein rajoittamattomilla ajankäyttömahdollisuuksilla sisältäisi epätavanomaisuudestaan huolimatta piirteitä, joista olisi hyötyä tai apua muille.

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    25,00 €

    Venäjä valloitti Viipurin kesäkuussa 1710. Kaupungin puolustajiat vietiin vankeina Venäjälle. Suuri osa jäi rakentamaan Pietaria, mutta upseerit vietiin pidemmälle itään. Osa päätyi Siperiaan asti.Tässä kirjassa seurataan heistä yhden, Gabriel Saréenin (1687-1741), vankeudesta tunnettuja vaiheita. Samalla kerrotaan muidenkin Viipurissa vangittujen reitistä sekä kokemista asioistaKirja sisältää luettelon Viipurissa vangituista upseereista ja virkamiehistä sekä näiden mukana vankeuteen kulkeneista naisista ja lapsista.

  • 12% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    22,00 €

    Mitä kaikkea tapahtuikaan Suomessa asuneille naisille ennen kuin edes oli itsenäistä Suomea? Kirjassa kerrotaan tositarinoita ja kohtaloita useammalta vuosisadalta. Mukana on käsityötä, ruuanlaittoa, muotia, matkustamista, rikoksia, tapakulttuuria, opettamista ja oppimista.

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

    Tänä päivänä Kokemäenkartano on lähes unohtunut lähiympäristössäänkin. Runsas sata vuotta sitten se oli vaikeammin ohitettavissa. Jokainen Kokemäen kirkolta Harjavaltaa tai Köyliötä kohti kulkenut joutui tai sai nähdä kilometrien matkalla Pyhänkorvan ja Kokemäenkartanon yhdessä viljeltyjä peltoja. Näistä on nyt tullut mukavan tasaisia asutusalueita.Piiskaa heiluttanuttaneen Kamariherra Carl von Knorringin (1793-1863) ja hänen poikansa Eugenin (1827-1887) ajasta Kokemäenkartanon isäntinä 1800-luvulla on jäljellä vain muistoja. Niitä on koottu tähän kirjaan.Mukana on myös perusteellinen selvitys kartanon torppareista sekä tiedot Kokemäenkartanon meijerikoulun opettajista ja oppilaista vuosilta 1875-1890.

  • 17% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    31,00 €

    How did travelers get from Stockholm to Turku before steamships and icebreakers? What was it like to drive in a carriage across Southern Finland 200 years ago? What was the countryside like, how small the towns? What did foreign visitors pay attention to? What was their assessment of Finns and Finland?Minkälaista oli matkustaa Etelä-Suomessa 200 vuotta sitten? Englanninkieliset matkaajat kertovat omin sanoin.

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski & Abraham Stenfelt
    27,00 €

    Abraham Stenfelt (1836-1896) oli (kronologisessa järjestyksessä) torpparin poika, ruukin kirjanpitäjä, aliupseeri, kirjuri, lääninkanslian ylimääräinen kanslisti, maita kiertänyt petkuttaja, kirjailija, isäntä ja valaanjakaja. Elinaikanaan hänestä kirjoitettiin Suomen, Ruotsin ja Norjan sanomalehdissä, mutta nykyään hänet muistetaan vain kotiseudullaan Siikajoella. Tähän kirjaan on koottu elämänvaiheensa sekä tunnetut julkaistut kirjoituksensa. Mukana on kokonaisuudessaan vuonna 1868 ilmestynyt kirja "Stenfeltin matkavaiheet Ruotsin valtakunnassa vuonna 1861".

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

    Saksasta Norrköpingiin 1620-luvulla tulleen kattilaseppä Matthias Schildtin jälkipolvet ovat pääosin vaikuttaneet Ruotsissa. Mutta ainakin hänen tyttärensä Maria Schildtin ja pojantyttärenpoikansa Joachim Hohenthalin lasten kautta on sukuhaaroja myös Suomessa.Kirjassa kerrotaan Matthiaksesta alkaen Hohenthaleihin päätyvästä sukulinjasta, mutta mukana on myös esivanhempien sisarukset sekä joitakin heidän pidempiä matkoja tehneitä jälkeläisiään.

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

    On helppoa ajatella ihmiset 300 vuotta sitten pysymässä paikallaan ja näkemässä vuodet toisensa kaltaisina. Tuolloin eläneet kuitenkin kokivat 1600-luvun lopun nälkävuodet ja 1700-luvun alun suuren Pohjan sodan. Eikä asuinpaikkaa ja elinkeinoa muutettu vain pakon edessä. Alunperin Tukholman pohjoispuolen rannikolta kotoisin ollut talonpojan poika saattoi päätyä Helsinkiin porvariksi ja tilanomistajaksi. Kuten Petter Sund, jonka elämänvaiheista tämä kirja kertoo.Kirjaan sisältyy tiedot Petter Sundin mieslinjaisista jälkeläisistä.

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

  • 13% sparen
    von Kaisa Kyläkoski
    26,00 €

Willkommen bei den Tales Buchfreunden und -freundinnen

Jetzt zum Newsletter anmelden und tolle Angebote und Anregungen für Ihre nächste Lektüre erhalten.